Kaikki merkinnät tagattu kuuntelu

Laivalla keinuen

Olin laivalla bilettämässä ja palasin yöllisistä menoista hyttiini aamuntunteina. Huomasin, että hyttikaveri oli saanut tutun naisen sänkyynsä ja, koska he olivat jo unessa niin ajattelin, että ovat seksin hoitaneet alta ja on turvallista mennä itse unille yläpetiin. Kiipesin petiin ja painuin nukkumaan – tai yritin ainakin.
Meni viitisen minuuttia ja alhaalta alkoi kuulua ähkimistä ja puhkimista. Siellähän ne alapunkassa päättivät aloittaa aktinsa uudestaan – varmasti alkoholia oli vielä veressä. Aloin heti miettimään, että kauan tässä menee – pahin pelkoni oli, että kestävyys olisi omaa luokkaani ja joutuisin kuuntelemaan vähintään pari tuntia tuota ison pahan suden puhkumista. Meni pari minuuttia ja tilanne loppui siihen – ei sittenkään niin iso paha susi. Pääsinpähän ainakin nukkumaan.

Myöhemmin oli sitten pienten kommenttien aika, kun kaikki olivat hereillä. Toisen noustessa pedistä huomasin alas katsoessani, että heidän petinsä oli jokseenkin veressä. Pakkohan siitä oli sänkyyn jääneelle naiselle sanoa mutta eihän hän mitään tunnustanut. Hieman myöhemmin kommentoin samasta asiasta hyttikaverilleni ja hän oli samalla linjalla naisen kanssa – ei se hänestäkään ollut peräisin. Kieltämättä olihan tuo väritys naisen puolella, ainakin sen verran kuin sitä näkyi – mutta miksi sitä oli kolme ”viivaa” olkapäiden, vyötärön ja reisien korkeudella jäi mysteeriksi.

Hetken uneton