Naiset voihkivat ja kiljuvat sängyssä, koska luulevat sen tekevän seksistä parempaa – näin ainakin sanoo seksikauppa Lovehoneyn tutkimus.
9/10:stä laittaa voluumia kaakon suuntaan kuvitellen, että tämä auttaa toista osapuolta suoriutumaan paremmin – antaen samalla molemmille enemmän nautintoa. Aiemmin luultiin, että ääntelevät naiset vain esittävät.
Mutta uusi tutkimus antaa ymmärtää, että äänen määrällä ja intohimolla olisi suora yhteys.
Jopa 92 prosenttia kysymykseen vastanneista naisista sanoi, että he uskoivat äänen tason voimistaneen heidän partnerin itsetuntoa. Miehet kokivat, että laukeaminen oli helpompaa, kun nainen oli makuuhuoneessa äänekkään puoleinen – ja naisista 87 prosenttia sanoi ääntelevänsä tarkoituksenaan kiihoittaa miestä.
Naiset sanoivat myös, että heidän nautintonsa voimistui, kun uskoivat partnerin nauttivan. Kyselyn mukaan naiset olivat selvästi miehiä äänekkäämpiä seksin aikana. 9/10:stä naisesta myönsi pitävänsä kovempaa ääntä kuin partnerinsa – ja miehistä 7/10:stä oli samaa mieltä.
Seksiasiantuntija Tracey Coxin mukaan, naiset tuntevat mahdollisesti paineita siitä, että heidän pitäisi äännellä todistaakseen nauttivansa. Hän jatkoi sanomalla ”Mielestäni on kiinnostavaa, että naiset olivat ’äänekkäimpiä’. Sille ei ole tieteellistä selitystä – kyse on enemmänkin yksilöstä”. ”Osa kiljuu konsertissa, osa katsoo saman ilman ääntä. Se ei tarkoita etteivätkö he nauttisi siitä yhtä paljon”.
The Sun
Mitä mieltä olet itse voihkimisesta? Kerro mielipiteesi.
